|
Tulipahan käytyä
27.02.2007
Jäi sitten ne luvatut jutut kirjoittamatta, koska mitään kertomisen arvoista ei tapahtunut.
Tulokset Banskosta kertoo kaiken.
Kauden ainoiksi ulkomaisiksi kisoiksi jääneet EM:t menivät kuten kaikki muutkin tällä kaudella, ylirasitustilasta
ei ole päästy yli.
Loppukauden kisat pyritään minimoimaan, jotta ensi kautta varten päästäisiin aloittamaan harjoittelu normaaleista lähtökohdista.
Laitetaan tuohon sentään yksi kuva sukset jalassa, viestissä sijoitus oli rintanumeron mukainen.
|
Bansko, ihme paikka
Bansko 19.02.2007
Kaikenlaisiin paikkoihin sitä joutuukin näillä kisareissuilla. Esimerkiksi tämä Bulgarian Bansko.
Alhaalla (n. 950 m) kaupungissa ei ole lumesta tietoakaan, lasketteluturisteja ja rakennustyömaita on sitäkin enemmän.
Kabiinihissillä ajetaan ylemmäs vuorille (n. 1650 m), jossa ampumahiihtostadion sijaitsee ja josta varsinaiset
hiihtohissit lähtevät. Muuta porukkaa siis riittää, onneksi kisapasseilla hissijonon ohitus onnistui näppärästi.
Koska vuorenrinteillä hiihdetään, ladut ovat yksinkertaiset:
puolet alamäkeä ja loput ylämäkeä. Lumi on sekoitus tykkilumesta ja luonnonlumesta ja suksen valinta on taas vaikeaa.
Tänään oli piti olla ensimmäiset ja viimeiset harjoitukset ennen tositoimia,
mutta huomiset lähdöt on siirretty ja kisat alkavat vasta keskiviikkona.
Kuvissa Tapio ja Janne vakavina korkeuksia ihmetellen.
|
Tien päällä taas
12.02.2007
Uusi yritys Euroopan "valloitukseen" alkaa taas tiistaina, kun Janne lähtee korkean paikan valmistavalle leirille tuttuun paikkaan Italian Ridnauhun.
Viikon päästä alkavat EM-kisat Bulgarian
Banskossa
, jonne Webmasterkin saapuu seuraamaan kisoja. Luvassa onkin tiukempaa raportointia aiheesta...
|
Hukkareissu
18.01.2007
Vatsatauti ja kuume esti Jannen osanoton Pokljukan sprinttiin. Ainoa mahdollisuus kansainväliseen näyttöön ennen MM:ää meni samalla.
Jarkko sentään selvisi 59. sijalla lauantain takaa-ajoon.
|
Pokljukaan
Virtasalmi 12.01.2007
Tänään tuli äkkilähtö kohti Pokljukan MC:tä. Huomenaamulla kohti Muncheniä ja sieltä Ruhpoldingiin muitten matkaan.
Toivottavasti lepäily on auttanut ja alkaa irtoamaan, sillä vahvistusta Suomen joukkue tosiaan kaipaa.
|
Tarkkailuluokalla
Vuokatti 31.12.2006
Nuorten MM-katsastusten yhteydessä pidettiin Vuokatissa jälleen kerran yleisten sarjojen tarkkailukilpailut.
Vaihtelevassa säässä viikonlopun positiivinen yllätys miehissä oli Marko Mänttäri, joka paremmalla ammunnallaan pesi koko muun porukan
takaa-ajossa. Jannen osalta lauantain jälkeen luultiin jo pahimman olevan ohi, kun hiihdossa oli havaittavissa pientä räväkkyyttä.
Mutta ilo oli ennenaikaista, sillä sunnuntaina meno oli taas ponnetonta.
07.01.2007:Onneksi ei tarvitse lähteä Ruhpoldingiin.
Eli syystäkin toivotaan kaikille PAREMPAA UUTTA VUOTTA!
|
Joulun viettoon!
Virtasalmi 23.12.2006
Viimeinen tarkkailukilpailu käytiin tänään Kontiolahdella, ja hiihto- ja ammuntakunto antaa edelleen odotuttaa itseään.
Ammunta edes kuitenkin tuntui helpommallta kuin aikaisemmin ja pienet virheet korjaamalla se saatetaan saada kuntoon.
Eli eletään toivossa, vielähän tässä on pikkuisen aikaa ennen kauden huipennuksia.
Janne + taustatiimi toivottaa kaikille HYVÄÄ JOULUA!
|
Lähde Lappiin...
07.12.2006
Niinhän siinä sitten kävi, että Kontiolahdenkin lumet sulivat.
Eli eikun junaan kohti Vuokattia ja sieltä Topin kyydissä Muonioon, jossa leireillään viikon verran.
|
Vuokatissa lumen perässä
04.12.2006
Edustuspaikkaa ensimmäiseen maailmancup osakilpailuun ei Kontiolahden tarkkailu kilpailuista tullut, mutta maailma ei onneksi siihen kaatunut. Harjoittelu jatkui Vuokatissa, jonne suuntasin 28.11. illalla. Noin 4,5 kilometrin tykkilumilatu on ollut sääoloihin nähden hyvässä kunnossa ja harjoituksia on pystynyt toteuttamaan suunnitelman mukaan.
Sunnuntaina hiihdetty leirikilpailu antoi jo viitteitä paremmasta, ainakin hiihdon osalta! Ensimmäistä kertaa tällä kaudella hiihdossa oli jo vähän kilpaa hiihtämisen meininkiä, kun lihaksisto ei lyönyt menemiseen pahasti jarrua, toisin kuin kauden aiemmissa kilpailuissa. Hiihtovauhdin noustessa suurimmat ongelmat olivatkin sitten ampumapaikalla, mutta siihen ongelmaan löytyy lisäharjoituksilla kyllä ratkaisu.
Nyt Virtasalmelle Julkusen Pasin hierontapöydälle hoitamaan lihaksisto vielä parempaan kuntoon sunnuntain MC tarkkailu kilpailuja varten. Vuokatti hiljenee..ja toivottavasti koko täksi talveksi, eli toivottavasti saataisiin lunta koti Suomeenkin päin!
/Janne
|
Leireilyä Levillä
30.10.2006
Olympiaryhmän leiritys jatkuu jälleen kotosuomessa 1-16.11
Levillä.
Leirin aikana on myös kauden ensimmäinen startti suksillla, sillä
5.11 ampumahiihtäjätkin osallistuvat sileän hiihdon FIS-kisoihin
Olostunturilla.
05.11.2006
Lihasrevähtymää parannellessa jää sunnuntain sileän kilpailu valitettavasti väliin.
|
Kuulumisia Ramsausta
Ramsau, Itävalta 11.10.2006
Leirin pääteemana on ollut hiihtoharjoittelu. Rullasuksilla hiihto kun poikkeaa kuitenkin jonkun verran siitä, että hiihdetään lumella. Lähes joka aamu olemmekin käyneet hiihtämässä Dachstainin jäätiköllä. Ensimmäiset lenkit olivat melko vaikean tuntuisia, sillä hiihtolatujen ollessa 2600 metriä merenpinnan yläpuolella , tahtovat happiatomit olla melko vähissä. Muutaman harjoituksen jälkeen tilanne tosin alkoi helpottua, kun elimistö alkoi sopeutua vähähappiseen ilmaan.
Iltapäivien harjoitukset tehtiin yleensä joko juosten tai rullahiihtäen ”alhaalla”, eli vain noin 1100 metrin korkeudessa, hotellin läheisyydessä.
Aseet jätettiin tänä vuonna kokonaan pois matkasta, koska ampumaradalla saatavat harjoitusajat olisivat olleet todella epäkäytännölliset, fyysisten harjoitusten suoritusajat huomioon ottaen. Ampumarata on todella pieni ja ahdas, ja myös noin kymmenen muuta ampumahiihtomaajoukkuetta ovat täällä samaan aikaan leireilemässä. Ammunta harjoittelua tehostetaan heti tämän leirin jälkeen kotimaassa, näin saadaan myös selkeää rytmitystä ammuntaharjoitteluun.
Leiri on sujunut hyvin ja olosuhteet ovat myös olleet suotuisat. Aurinko on jaksanut paistaa, varsinkin viimepäivät, todella lämpimästi. Näin toisella leiriviikolla alkaa jo vähän olla väsymystä havaittavissa, mutta niinhän sitä pitää jo vähän ollakin. Ensi viikolla ehtii sitten koti Suomessa lepäämään.
/Janne
Tässä niitä luvattuja kuvia, kiitos Kaisalle niistä!
Rossignolilta tuli tänään satsi uusia suksia, huomenna innolla kokeilemaan.
|
Kohti Ramsauta
01.10.2006
Nollaryhmän lähtiessä tänään matkaamaan Ramsaun leirille ihmetellään leiriraporttia odotellessa
uutta
kuvagalleriaa.
Mukana myös muutamia video-otoksia.
Muista tsekata myös vieraskirja.
|
Tynkäkisat Kontiolahdella rullasuksiampumahiihdossa
Kontiolahti 17.09.2006
Kolme neljästä suomalaisesta miesrullasuksiampumahiihtäjästä (onkohan tuollaista sanahirviötä edes olemassa?) osallistui
sunnuntain normaalimatkan SM-kilpailuun. Järjestykseksi hulluille saatiin ampumapaikalla Ville Laitinen, Tapio Pukki ja Janne Kantanen.
Ville on siis tämän lajin kruunattu kuningas kahdella mitalillaan. Onnittelut esimerkillisen tarkasta mutta hitaasta ammunnasta vielä kerran.
On se kumma että tätä lajia karsastetaan Suomessa niin kovasti. Jos syynä kuitenkin on vauhdin pelko vaikka muuta väittäisivät,
niin pitäisiköhän kisat joskus kokeeksi järjestää jossain muualla kuin Kontiolahdella. Ei taida lakeuksilta toisaalta edes löytyä paikkaa jossa
kisat voisi pitää...
Jannen osalta seuraavat kaksi viikkoa kuluu kotimaisemissa harjoitellessa ja sitten onkin jo edessä syksyn ensimmäinen lumileiri Itävallan Ramsaussa.
Tulokset
|
SM-Pronssia yhteislähdössä
Keuruu 27.08.2006
Tulihan se sieltä, nimittäin ensimmäinen yleisen sarjan SM-mitali ampumajuoksussa.
Puhtaat pystyammunnat ja viimeisen lenkin vauhdin kiristys riitti nostamaan Jannen pronsille tiukassa yhteislähdössä.
Vaikka numeroiden perusteella kisa sijoista 2-4 oli tiukka, niin todellisuudessa sijoitukset oli ratkaistu jo kauan ennen maalia.
Janne aloitti kisan viisaasti juoksemalla omaa vauhtiaan eikä lähtenyt kärjen hurjaan alkuvauhtiin. Vauhti kostautuikin joillekin
ensimmäisellä ampumapaikalla. Rauhallisesta alusta huolimatta tuli hutiloitua makuulta sakkoja.Noista hätäilyistä kun vielä pääsisi eroon...
Lauantain nopeassa pikakisassa ei Jannen vauhti vielä riittänyt mitaleille, sijoitus 10.
Kokonaisuudessa koko tiimille jäi kuitenkin hyvä maku suuhun tästä helteisestä viikonlopusta Keurusselän maisemissa.
Seuraava puolitoistaviikkoinen leiri alkaa keskiviikkona Joensuussa ja Kolilla.
Tulokset
|
Virtasalmen Urheilijoiden hallintaa Kangasniemellä
Kangasniemi 19.08.2006
Virtasalmen Urheilijoiden ampumajuoksun "erikoismies" Keijo Pulkkinen piti pintansa ja otti toisen perättäisen voittonsa
kauden kansallisissa ampumajuoksuissa. Viimesyksynä Keijo nappasi hopeaa ampumajuoksun yhteislähdössä, joten mikään yllätys
tämäkään kisa ei siis ollut.
Janne oli toinen ja nopein juoksija. Tämä oli siinä mielessä yllätys, että tankkaus ei kovan harjoittelun lomassa ollut onnistunut ja energiat olivat lopussa.
Nälkä kurni vatsassa jo lähtiessä. Viimeisen kierroksen Janne veti kuitenkin sen verran vauhdikkasti, että juoksukunto näyttää lupaavalta.
Harjoittelukauden katkaisee ampumajuoksun SM-kilpailut ensi viikonloppuna, tervetuloa katsomaan Keuruulle!
Tulokset
|
Uusi harjoittelukausi alkanut
Joensuu 11.06.2006
Huh huh.. Kyllä kevät on ollut kiireistä aikaa. Muutto ja sisustus hommat Joensuun Noljakkaan omaan asuntoon ovat pitäneet kiireisenä. Huonekalukaupoissa seikkailu alkaa jo riittää! Mutta ei hätää, nyt alkaa jo asunto olla asuttavassa kunnossa ja stressi helpottaa. Päästään keskittymään olennaiseen eli harjoitteluun.
Seuraavassa kuitenkin vielä lyhyesti viime kaudesta.
Viime kaudella tavoiteltu harjoitusmäärien nosto onnistui, vaikka hiihtovauhdissa harjoittelun lisäys ei vielä ikävä kyllä näkynyt. Ammunta puolella panostettiin määrän sijasta laatuun, mikä tuottikin tulosta: historian ensimmäinen nolla-ammunta yleisessä sarjassa, ja vielä Kontiolahden maailman cupissa! Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, yksityisille tukijoille ja sukulaisille.
Seuraavaan Olympiadiin lähdetään periaatteella kaikki peliin. Vancouver 2010 on vajaan neljän vuoden päässä ja tekemistä on vielä paljon. Tulevaan kauteen lähdetään SAhl:n A-maajoukkueen valmennuksessa. Aiemmin henkilökohtaisesta valmennuksesta vastannut Tarja Nykänen siirtyy taka-alalle ja henkilökohtaisen valmennusvastuun ottaa Tomi Kuutti, joka toimii myös SAhl:n lajivalmentajana. Tomi asuu Joensuussa vain muutaman sadan metrin päässä minusta, joten yhä useampiin harjoituksiin saadaan myös valmentaja paikalle, mikä parantaa harjoittelun laadukkuutta huomattavasti.
SAhl:n päävalmentajana nelivuotisen urakan aloittaa Jonne Kähkönen ja ampumavalmennuksesta vastaa jo edellisvuosilta tuttu Asko Nuutinen
Kausi 2005-2006
|
|
|
|